skip to Main Content
Pienennä Hiilijalanjälkeäsi Helposti – Luovu Turhista Hankinnoista

Pienennä hiilijalanjälkeäsi helposti – luovu turhista hankinnoista

Kesän aikana ajauduin eri yhteyksissä keskustelemaan siitä, mikä oikeastaan on tarpeellista elämässä. Tarvitsenko kaikkia ympärilläni olevia esineitä, uusia kesävaatteita ja pois arjesta vieviä matkoja? Sillä hetkellä, kun uusi mahdollisuus avautuu, se tuntuu tietenkin houkuttelevalta. Kun asiaa pysähtyy miettimään, tarve alkaa himmetä mieliteoksi ja haihtuu ehkä kokonaan.

Tähän ikään mennessä kaikenlaista turhaa roinaa on kertynyt aika paljon. Kaapeissa lojuu tavaroita, joita ei ole käytetty vuosikausiin: monenmoista kippoa ja kuppia, rullaluistimia ja vanhoja suksia, joskus niin tarpeellisilta tuntuneita kodinkoneita ja hyväkuntoisia vaatteita, jotka ehkä vielä jonakin päivänä näyttävät jälleen hyviltä tai edes mahtuvat päälle. Lista on loputon.

Sen lisäksi, että hankimme turhaa tavaraa itsellemme, annamme sitä usein myös lahjaksi tai tuliaisiksi toisillemme. Joskus tiedämme tarkalleen, mitä lahjansaaja tarvitsee tai haluaa, mutta usein sopivaa annettavaa on vaikea keksiä. Silloin sorrumme ostamaan vain jotakin, mikä sillä hetkellä tuntuu kivalta – tai mitä lähikaupasta sattuu löytymään.

Helposti mukaan tarttuu myös ilmaiseksi jaettavaa tavaraa, ellei asiaan kiinnitä huomiota. Esimerkiksi pyykinpesuaineet saattavat olla pakattuina aina tarpeelliseen ja ympäristöystävälliseksi miellettyyn kestokassiin. Myös lehtien myynti perustuu kaupanpäällisinä saataviin koruihin, kosmetiikkapakkauksiin, askelmittareihin ja kirjoihin. Kun lehtimyyjä kertoo tällaisesta loistavasta tarjouksesta, ihmismieli uskottelee itselleen, että juuri tämä tuote muuttaa elämäni paremaksi, vaikka hetkeä aiemmin tuotteesta ei olisi osannut edes unelmoida. Ja ilmaisia mainoskyniä ja ämpäreitähän tarvitaan aina, vai tarvitaanko sittenkään?

Jos alamme pohtia, mitkä esineet ovat tarpeellisia tai tekevät meidät onnellisiksi, sellaisia tietenkin löytyy. Aika paljon löytyy kuitenkin myös niitä, joilla ei tunnu olevan meille mitään arvoa. Tarttumalla ilmaisiin kylkiäisiin ja nipputarjouksiin, tulemme samalla viestitäneeksi, että tällaiset tuotteet ovat kiinnostavia ja niitä tarvitaan lisää. Kun kysyntä on olemassa, yritykset kyllä tarttuvat tilaisuuteen ja huolehtivat tarjonnasta: ne ottavat hoitaakseen materiaalien tuotannon, tavaroiden valmistamisen ja niiden toimittamisen kasvaville markkinoille.

Kaikki tuotteen elinkaaren vaiheet kuluttavat energiaa ja tuottavat päästöjä – ja meille merkityksettömien tuotteiden tapauksessa täysin turhaan. Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) keväällä julkaiseman tutkimuksen mukaan tavaroiden ja palvelujen osuus suomalaisen hiilijalanjäljestä (22 % vuonna 2016) on kasvanut tällä vuosituhannella samaan aikaan kun asumisen ja energian osuus on pienentynyt.

Kestävämpiä tavaroita ja jakamispalveluja

Halutessamme voimme välittää markkinoille myös sellaista viestiä, että haluamme tavaroita, jotka on suunniteltu kestämään ja joita voi korjata, uudistaa ja lopulta kierrättää. Jo suunnitteluvaiheessa lyödään lukkoon suurin osa tuotteen elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista. Hyvin suunnitellut tuotteet kestävät aikaa, ja niiden käytönaikainen energiankulutus ja päästöt ovat alhaisia. Ne on myös valmistettu sellaisista materiaaleista, joita voidaan uudelleenkäyttää ja kierrättää.

Kaikkia tavaroita ei ole pakko omistaa, vaan niitä voi myös jakaa, lainata tai vuokrata. Tavaroiden vuokraaminen ei ole mikään uusi ajatus. Juhlat ovat hoituneet pitopalveluyrityksistä vuokratuilla astioilla niin kauan kuin jaksan muistaa – ja joskus myös sopiva asu juhliin on löytynyt pukuvuokraamosta.  Myös monet lomat on vietetty vuokramökeissä ja mäet laskettu vuokraamon huippukuntoisilla suksilla.

Vuokraaminen on helppo vaihtoehto sellaisille tuotteille, joita tarvitsemme vain kerran tai satunnaisesti. Kun tarve on päivittäistä, koemme omistamisen usein helpompana, halvempana ja joustavampana vaihtoehtona. Uudet jakamistalouden palvelut pyrkivät murtamaan tällaista perinteistä ajattelua, ja nykyisin autoja, sähköpyöriä, potkulautoja ja jopa arkikäyttöön tarkoitettuja vaatteita tarjotaan käyttöömme palveluina. Palvelumallit kehittyvät koko ajan käyttäjäystävällisemmiksi, ja usein palvelun saa käyttöönsä melko pienellä maksulla. Tällaisten palvelujen avulla on mahdollista pienentää omaa hiilijalanjälkeään ilman, että kaikesta kivasta täytyisi luopua – ja mikä parasta, ajan saatossa tarpeettomaksi käyvää tavaraa ei jää omiin nurkkiin lojumaan!

Kirjoittaja: Sari Siitonen

P.S. Kiertotalouden ja jakamistalouden palvelujen ilmastovaikutukset ovat usein positiivisia, ja niille voidaan määrittää hiilijalanjäljen lisäksi myös hiilikädenjälki. Positiivinen hiilikädenjälki syntyy siitä, että yrityksen tarjoaman palvelun ansiosta voidaan pienentää yrityksen asiakkaan hiilijalanjälkeä. Clonetin kehittämästä OpenCO2.net -hiilijalanjälkialustasta on nyt mahdollista lisensoida ja ottaa käyttöön ilmaisversiota monipuolisempi palvelu, jonka avulla tuotteiden ja palvelujen hiilikädenjälkilaskenta ja oman toiminnan päästöseuranta onnistuvat helposti. Jos kiinnostuit, otathan meihin yhteyttä.

Back To Top